Katso nyt Yle Areenassa

Juttuarkisto

The Rolling Stonesin 50-vuotiskonsertti

Julkaistu perjantaina 07.12.2012

YLE Kuvapalvelu

TV2 sunnuntaina 16.12.2012 klo 23.05. Uusinta Yle Teemalla tapaninpäivänä klo 21. Konsertilla ei ole Areena-oikeuksia.

Erikoisvieraina Bruce Springsteen, Lady Gaga, The Black Keys ja vuosina 1969-74 Rollareissa kitaroinut Mick Taylor.

Dartfordissa vuonna 1962 perustettu The Rolling Stones on ollut toiminnassa viisikymmentä vuotta. Lukuunottamatta 1980-luvun riitaisaa kautta bändi on ollut koko mainitun ajan aktiivinen sekä levytys- että keikkarintamilla. Mukana on edelleen kolme alkuperäisjäsentä, laulaja Mick Jagger, kitaristi Keith Richards ja rumpali Charlie Watts. Käsittämättömiä lukuja, joihin harva rock-yhtye tulee koskaan yltämään.

Mutta pelkkä sinnikkyys ja pitkäikäisyys eivät tietenkään merkitsisi paljoakaan, ellei Rollareilla olisi takanaan myös tuotantoa, jota toden totta sopii juhlistaa. Hartaasti aikoinaan sisäistetty Chicago blues -pohja, toisiaan The Beatlesin tapaan, mutta huomattavasti rosoisemmin ja rähjäisemmin täydentänyt säveltäjäkaksikko, ne riffit, elämää suuremmat persoonat...kyllä te tiedätte.

The Rolling Stones juhlii tasavuosiaan viiden konsertin "50 and Counting" -kiertueella Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Yle Livessä nähdään sarjan viimeinen, New Jerseyssä 15. joulukuuta kuvattava keikka tuoreeltaan. Odotettavissa on yli kaksi tuntia klassikoita ja myös muutamia aivan uusia biisejä.

Teksti: Miika Jalonen

Teemalauantai 8.12.: Rolling Stones 50 vuotta

Katso nyt Yle Areenassa

lauantaina 15.12.2012

Hienoa, että YLE huomioi maailman parhaan rock bändin juhlavuoden.

sunnuntaina 16.12.2012

Aivan upea veto. Tässä on Chuck Berrylle haastetta, vaikka ukko jopa joutui opettamaan Keithiä elokuvassa Heil Heil, Rock'n Roll.

Kaverit ovat innoittaneet uskomatonta määrää uusia soittajia.

Eikä se Satisfaction -riffi itsessään, vaan ne soundit...

Paljon onnea Rock -vaareille!

sunnuntaina 16.12.2012

Onhan tämä nyt parempaa, kuin ne jatkuvat uskonnontuputusohjelmat,mut aika kallis varmaan, olisiko niillä rahoilla saatu köyhille ihmisille jouluruokaa ?

sunnuntaina 16.12.2012

Upeaa.
Aivan oikein klassinen huipputapahtuma. Ainut oikeaoppinen bändi.
Kunnioitan pitkäjänteisyyttä.
tulisivatpahan Suomeenkin.
It´s only rock´n roll but I like it.
Pitkä matka kuten avioliittoni (41v. aviossa) Rollarit teki sen vielä juhlavammin.
Tosin voin saada kiinni
MArkku

sunnuntaina 16.12.2012

Joo, onhan nää rokannu pitkään, mutta siinä Teemalla lähetetyssä konsertissa oli taimaus ihan pielessä. Saapa kuulla, onko yhtään parempi tässä konsertisaa.

Tiukin bändi ikinä on ollut Frank Zappalla. Edes jazz-combot ei pääse soittotaidoissa lähellekään. Toivottavasti yle huomioi joskus vielä myös Zappan.

maanantaina 17.12.2012

Zappa-vinkki toimitettu eteenpäin.

Miika / TV2

keskiviikkona 26.12.2012

Siis onko tämä nähtävissä netissä jotenkin, nyt Tapaninpäivänä ?

Selaa juttuja asiasanojen mukaan


Muualla Yle.fi:ssä